Alviina Helsinkiläinen valtiotieteilijä ja kaupunginvaltuutettu ideoi parempaa Suomea.

Moni kärsii syömishäiriöstä yksin

Herään sairaalasta. Kylkiluuni häämöttävät auringossa tummentuneen ihon alta: ensimmäistä kertaa elämässäni olen nälkiintynyt. En kuitenkaan kärsi syömishäiriöstä vaan viruksesta, johon olen sairastunut työmatkalla Eritreassa.

Hoitajat tulevat sisään suojavarusteissa ja ottavat malarianäytteen, seitsemäs verikoe tänään. Olen sairaalan eristyshuoneessa, ja pelkään tartuttavani muita ihmisiä. Onneksi kyse ei lopulta ole eksoottisesta tartuntataudista. Ensimmäisenä yönä sairaalassa kehoni alkaa parantua itsestään, ilman lääkitystä.

Pienessä, ikkunattomassa huoneessa on kuitenkin aikaa miettiä suuria asioita. Puhelinta selatessani törmään artikkeliin syömishäiriöistä. Tajuan, että nälkäisyys yhdistää paitsi minua ja monia eritrealaisia, myös monia suomalaisia.

Syömishäiriöt ovat vakava mielen ja kehon ongelma, josta kärsivät etenkin nuoret. Syömishäiriöiden neljä päätyyppiä ovat anoreksia, bulimia, ahmimishäiriö ja ortoreksia, josta kärsivä syö pakkomielteisen terveellisesti. Vuoden 2012 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa 13 % opiskelijoista koki, ettei heidän suhteensa ruokaan ole normaali. Todennäköisesti sinäkin tunnet siis jonkun, joka kärsii syömishäiriöstä.

Psykiatrian erikoislääkäri Jaana Suokas HUS:n syömishäiriöklinikalta arvioi, että jopa puolet kaikista syömishäiriöisistä jää hoidon ulkopuolelle (Kotilääkäri, 2/2015). Myös syömishäiriöiden hoidon taso vaihtelee suuresti. Ainoa julkisen terveydenhuollon syömishäiriöklinikka, joka palvelee myös aikuisia potilaita, sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Yksityisiä hoitoyksiköitä on eri puolilla maata, mutta niiden ovet ovat vähävaraisilta suljetut. Yksi vuorokausi alaan erikoistuneen Syömishäiriökeskuksen kuntoutus- ja hoitoyksikössä kustantaa 595 euroa (Syömishäiriökeskuksen hinnasto, 6.8.2016).

Syömishäiriöisten avuttomuutta ja keinojen puutetta ei aina ymmärretä. Pia Charpentier kirjoitti eilen (5.8.2016) blogissaan seuraavasti:

“Jos avo- tai osastohoidossa eteneminen takkuaa, päätellään syyksi usein hoitomotivaation puute. Tästä määritelmästä seuraa mahdollisesti hoidon keskeytyminen tai hoitoon pääsyn estyminen. Kun sairastava ei pysty hoidon tuella tekemään muutosta syömiskäyttäytymiseensä, hänet ohjataan kotiin etsimään motivaatio esille ja käyttövalmiiksi. --- Jos sairastava ei pysty tekemään tätä vaativaa psyykkistä työtä hoitavien henkilöiden kanssa, kuinka hän pystyisi tekemään sen ihan yksinään ilman tukea?”

Terveydenhuollossa henkilökuntaa on liian vähän, ja paine pitää jonot ja hoitoajat lyhyinä on suuri. Tämä voi johtaa liian nopeaan kotouttamiseen ja syömishäiriöiden uusiutumiseen. Kuitenkin niin inhimillisesti kuin taloudellisesti parasta olisi ennaltaehkäistä häiriöitä, ja hoitaa niitä tarkasti. Toipuvalle potilaalle täytyy antaa se aika, jonka hän tarvitsee.


Nopean pääsyn laadukkaaseen hoitoon tulisi olla itsestäänselvyys kaikkialla Suomessa. Tämä koskee niin syömishäiriöitä, kuin muitakin mielen ja kehon sairauksia. Tärkeää on esimerkiksi lisätä perusterveyden henkilökunnan valmiuksia tunnistaa syömishäiriöitä. Säännölliset punnitukset ja kehotukset syödä enemmän eivät välttämättä ole oikea keino hoitaa 15-vuotiaan anoreksiaa. On kuitenkin hienoa, että nykyään yhä useammat lääkärit ja hoitajat perehtyvät syömishäiriöihin, ja tutkivat niitä.

Sairastuneiden ajatuksia muokkaa myös media. Syömishäiriöistä kirjoitetaan yllättävän vähän siihen nähden, että törmäämme päivittäin artikkeleihin, joissa esitellään pahimpia kaloripommeja tai kerrotaan sankareista, jotka ovat pudottaneet painoaan 20 kiloa parissa kuukaudessa.

Me kaikki voimme miettiä tarkemmin sitä, mitä jaamme sosiaalisessa mediassa. Voimme äänestämällä ja vaikuttamalla luoda Suomen, jossa laadukas hoito ei ole vain varakkaiden ulottuvilla. Voimme avata vaiettuja aiheita ja puhua niiden puolesta, jotka eivät saa ääntään kuuluviin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän milkoaikio kuva
Milko Aikio

Asiaan vaikuttaa ideologinen tavoite psykiatrisen laidoshoidon alasajamiseksi. Nykyisiä laitoshoitopaikkoja aiotaan vähentää peräti 50% vuoteen 2017 mennessä ja korvata se pienellä lisäyksellä avohoitoon. Laitoshoidon kuvitellaan passivoivan, mutta totuus on, että on monia psykiatrisia ongelmia, joita ei avohoidoin keinoin pystytä hoitamaan.

Juhani Nurminen

Kaikki psykiatriset ongelmat ovat hoidettavissa avohoidon keinoin. Kysymys on pikemminkin siitä minkä verran yhteiskunta on valmis satsaamaan avohoitoon.

Todellisuus nimittäin on (valitettavasti), että hoito esim. suljetulla osastolla on skitsofreenikon kohdalla paljon halvempaa (1/5 max) kuin avohoidossa.

Avohoito ei siis ole keino säästää. Jos satsataan avohoitoon, mikä olisi kyllä pitkässä juoksussa järkevää, niin se merkitsisi välitöntä menolisäystä hoitokuluihin.

Suljettujen hoitopaikkojen vähentäminen on sinänsä järkevää. Mutta yhtään potilasta ei saisi jättää ns. "yksin", kuten nykyisin tapahtuu.

Juuso Hämäläinen

Kun puhumme syömishäiriöistä niin nimenomaan laitoshoito ajoissa estäisi kroonistumisen ja auttaisi pääsemään eroon pakkomielteistä, kun se vielä on mahdollista. Kun mieli on sairas näillä onnettomilla niin ei heillä ole mitään kykyä itse päättää mikä hoito on hyväksi. He pitävät hoidoista, joissa he saavat pitää tautinsa, joka on heidän paras kaverinsa.

Tyypillinen anorektikko erittäin mielellään eristäytyy tautinsa kanssa. Hän ei halua edes puhua tilastaan, koska muut ovat paitsi läskejä niin eivät ymmärrä terveellisestä ruokailusta mitään. Avohoito on vihoviimeinen vaihtoehto, jossa koko vastuu jätetään potilaalle, jonka ajattelukyky on estynyt toimimasta.

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

Jokainen meistä voi myös omalta osaltaan suosia terveellisempää naiskuvaa, joka ei kannustaisi naisia sairaaseen laihduttamiseen.

Juhani Nurminen

Sallinet kysymyksen:
Kumman kanssa lähtisit treffeille: http://aijaa.com/5NXPfT

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Ihminen on vaikeuksissa, jos hänellä on syömishäiriö ja on huolissaan maailmassa vallitsevasta nälänhädästä.

Juhani Nurminen

Höpöpö...

Yhtä paljon kuin luunmurtumasta?

Juuso Hämäläinen

Julkisen terveydenhoidon panos syömishäiriöiden hoidossa on nolla. Kuten kirjoitit niin potilaat, jotka eivät kykene tarkalleen noudattamaan laitoshoidossa määrättyjä ruoka-annoksia ja lisää painoaan, lentävät pihalle hoidosta. Myöskään terapiaa ei saa, jollei ole hoidossa kirjoilla.

Syömishäiriöitä "hoitavat" psykiatrit ja muut terapeutit ovat välinpitämättomiä, usein jopa ylimielisiä ja heidän metodinsa tehottomia, jolleivat suorastaan täysin ammattitaidottomia. Lisäksi vastaanottoja on niin harvoin, ettei niissä synny edes kunnon hoitokontaktia.

Jollei potilas itse perheen avustamana pääse eroon pakkomielteestään, hän kroonistuu ja ravinnon puute tuhoaa hänen ajattelukykynsä ja tekee pysyviä vaurioita kehoon mielen lisäksi. Potilas invalidisoituu ja eristäytyy. Hänellä on suuri riski saada sydänpysähdys tai tehdä itsemurha.

Näihin potilaisiin olisi sovellettava täysin erilaisia hoitomuotoja. Niistä yksi toimiva on potilaan siirtäminen pois tutusta ympäristöstä, jossa hän seilaa jääkaapin ja vessan välillä. Ahmien ja oksentaen. Anoreksiapotilas on mielestään parantunut, kun hän alkaa syömään. Hän ei kuitenkaan halua puhua mihin ruoka joutuu hetki syönnin jälkeen. Hänen mielestään kaikki menevät ruokailun jälkeen vessaan. Se on normaalia. Hän ei halua sanoa muuttuneensa bulimikoksi.

Suomalainen käypä hoito on täysin kelvoton syömishäiriöisille, jotka jo vakavasti sairaita. Lisäksi terveydenhoidon tietosuoja on sairaan mielen tuotos. Edes vanhemmille ei kerrota teinin syömishäiriöstä, tilasta ja hoidosta, jos hän sen kieltää. Perhe joutuu kuitenkin elämään potilaan ja tämän sairauden kanssa ja kantamaan vastuun yksin. Terveydenhoito käyttää häneen aikaa muutaman minuutin viikossa otettaessa verikokeita ja kysyttäessä, että miltä nyt tuntuu.

On sääli, että tätä täydellistä puoskarointia saadaan kutsua hoidoksi.

Toimituksen poiminnat