Alviina Helsinkiläinen valtiotieteilijä ja kaupunginvaltuutettu ideoi parempaa Suomea.

Kaikki blogit puheenaiheesta Huumekuolema

Suurin osa noin 200 huumekuolemasta olisi vältettävissä

Suomessa kuolee huumeisiin noin 200 ihmistä vuosittain. Ja kuolemat on ollut jo tovin nousussa.

Monet väittävät, että nykyinen huumepolitiikka toimii. Se on palturia. Huumekuolemat on nousussa ja kokeilut kasvavat joka vuosi.

 

Mitä tulee kuolemiin. Suurin osa voitaisiin välttää, ehkäistä. Suomen huumepolitiikka on epäonnistunut tehtävässään. Syitä on monia, hoidon heikko saatavauus, käytön rangaistukset,epäpuhtaan aineet ovat uhka käyttäjille kuin myös koko yhteiskunnalla.

Minkä arvoinen on narkomaanin henki?

Olin lukemassa tenttiin kun yhtäkkiä havahduin. Vessasta ei kuulunut mitään vaikka opiskelijakämppis meni sinne jo jokin aikaa sitten. Koputan ovelle - ei vastausta. Haen pihdit ja avaan oven väkisin. Kaveri makaa lattialla. Avaan silmän, pupilli on neulanpään kokoinen. Mieleen nousevat kämppiksen aiemmat epämääräiset vihjailut heroiinin käytöstä. Ei hengitystä. Juoksen lankapuhelimeen (on vuosi 1995) soittamaan 112 ja aloitan elvytyksen.

Oman lapsen huumekuolema muuttaa vanhempien elämän

Auki olevasta tietokoneesta näimme viimeisen viestin lähetetyn klo 02.00 maanantain 17.3. vastaisena yönä. Viestissä Santeri oli tarjonnut kaverille kannabista, mutta tämä oli tullut toisiin ajatuksiin. Koneessa oli myös linkit nettisivuille, joilla Santeri oli viimeksi käynyt. Hän oli katsonut reittiaikataulua Kamppiin lähteväksi klo 21.00, ollen perillä klo 21.30. Toinen sivu oli ”LSD after benzo”. Oliko Santeri käynyt ostamassa LSD:n Kampista sunnuntai-iltana, palannut kotiinsa ja ottanut sitä?

Jokainen huumekuolema on turha kuolema

Suomen kahdenraiteen politiikka on epäonnistunut. Joka muuta väittää valehtelee itselleen.

Hyvä kirjoitus jonka luin Sininauhaliiton sivuilta. Suosittelen lukemaan. 

Toki ymmärrä, että huumeet on joillekin tahoille hyvä vihollinen, mutta olisi aika herätä näkemään totuus ja puhkaista huumekupla.

Lähes jokainen jokainen huumekuolema olisi mahdollista estää, mikäli käyttäjiä ei kohdeltaisi rikollisina.

Käyttöhuoneet huumeidenkäyttäjille ovat kokeilemisen arvoinen asia

Helsingin valtuutetun Kati Juvan aloitetta koskien huumeidenkäyttäjien turvallisia käyttötiloja käsitellään tänään Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Lautakunnan jälkeen asia siirtyy käsiteltäväksi Helsingin kaupunginhallitukseen ja Helsingin valtuustoon. Minusta käyttöhuonekokeilu olisi erittäin tervetullut uudistus.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä