Alviina Helsinkiläinen valtiotieteilijä ja kaupunginvaltuutettu ideoi parempaa Suomea.

Kaikki blogit puheenaiheesta Valmennus

Tunnustusperustainen johtajuus tuo kultaa

Kun valmentaja tunnistaa yksilöiden osaamisen, myös pelaaja itsetuntemus paranee ja vastavuoroisen tunnustuksen kulttuuri mahdollistaa menestyksen. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on voittanut 2010-luvulla kolme maailmanmestaruutta. Jalosen valmentamista on hehkutettu runsaasti viime päivinä, ja esille on nostettu erityisesti hänen kykynsä luoda joukkueeseen luottamukseen perustuva yhteisöllinen ilmapiiri.

Mauri Salomäki valmensi Samuli Samuelssonin Suomen nopeimmaksi

 

Mauri Salomäki valmensi Samuli Samuelssonin Suomen nopeimmaksi

*

Ikaalisten vanhan kauppalan lähistöllä, Temppelinmoisiossa asuva Mauri Salomäki, 84 v., on noussut vanhoilla päivillään huomion kohteeksi.  Onhan hän kaikkien virallisten rinkien ja valmennuskoulukuntien ulkopuolelta päätynyt 20-vuotiaan Samuli Samuelssonin henkilökohtaisena valmentajana suomalaisen nosteessa olevan pikajuoksun valokeilaan.

Pekingin MM-kisoissa mukana pappi, psykologi jäi kotiin!

Huippu-urheilussa menestyjillä myös kantin on kestettävä. HS:n jutussa kerrotaan, että yleisurheilujoukkueellamme Pekingin MM-kisoissa ”henkisenä tukena” on kisapappi. Kuinkahan monta vuotta suomalainen valmennus on huippumaita jäljessä, kun kisapaikalla tukihenkilönä on uskontokoulutuksen saanut henkilö. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä