Alviina Helsinkiläinen valtiotieteilijä ja kaupunginvaltuutettu ideoi parempaa Suomea.

Kaikki blogit puheenaiheesta Epäoikeudenmukaisuus

Valtion budjettiin: myötätuntorahasto

 

Oikeus ei aina johda kohtuuteen, vaan joskus oikeusmurhaan. Näin kävi Esko Huhdalle, jonka tonttikaupat aiheuttivat 50,000 EUR tappiot, johtuen virheistä joita tekivät muut kuin hän.

https://yle.fi/uutiset/3-10832023

Näitä sattuu ja tapahtuu aina silloin tällöin, että yhteiskunnan edustaja (oikeuslaitos, TE-Toimisto tms.) tekee oikeusmurhan, noudattaessaan kirjaimellisesti sääntöjä, jotka eivät sovi epätavalliseen tilanteeseen. Toisaalta sääntöjä ja varsinkin lakeja täytyy myös noudattaa, niiden kanssa ei voi sooloilla miten sattuu, vapaasti pelkällä tunteella.

Dynamiittiratkaisu eläkepyramidiin

Kestämättömän, puoli biljoonaa(!) euroa alijäämäisen, eläkejärjestelmämme korjaamiseksi tarvitaan dynamiittiratkaisua, pienet viilaukset rajoihin ja promilleihin ovat kestämätön tapa paikata purukumilla rikkinäistä järjestelmää.

Todelliset perussyyt maanpuolustustahdon romahtamiseen

Kysymykset, joihin teidän on syytä pohtia vastauksia

- Moniko teistä on valmis puolustamaan koulukiusaajaanne?

- Moniko teistä on valmis puolustamaan varasta, joka on anastanut teiltä omaisuutta?

- Moniko teistä on valmis puolustamaan henkilöä, joka on aiheuttanut läheisenne kuoleman?

- Moniko teistä on valmis puolustamaan henkilöä, joka on aiheuttanut teille tai läheisellenne vahinkoa?

- Moniko teistä on valmis puolustamaan henkilöitä, jotka nauttivat teiltä varastetun omaisuuden suomaa taloudellista hyvinvointia?

Nuoret ansaitsevat oikeudenmukaisemman työelämän

Vasemmistonuoret avasi tällä viikolla Ilmianna pomosi- kampanjan jonka tarkoituksena on nostaa niitä vaikeuksia, joita nuoret työelämässä kohtaavat.  Kampanja pyrkii herättämään keskustelua erityisesti nuorten kesätöissä kokemista ongelmista ja tarjoamaan ratkaisuja epäkohtien korjaamiseksi. Nuoret kohtaavat työelämässä liian paljon epävarmuutta ja hyväksikäyttöä.

Tolppakamerapolitiikkaa

Kun huumejuoppo ajaa sateisena päivänä koulutiellä 10 km/h ylinopeutta, hän hyvin epätodennäköisesti jää kiinni, koska poliisilla ei ole resursseja valvontaan. Ja kameratolpat on sijoitettu paremmin sakkotuloja tuottaviin paikkoihin valtateiden varsille.

Jos siinä kuitenkin on tolppa ja hän ajaa siihen, niin hän saa vain rikesakon ylinopeudesta, koska tolppakamera ei noteeraa päihtymystä.

Miksi vain Suomessa ja Ranskassa on varakkaille kapitalisaatiosopimuksia?

Petteri Orpon perustaman säästöhenkivakuutusten ja vakuutuskuorten verotusta pohtineen valtionvarainministeriön työryhmän raportista löytyy erikoinen tieto. Mm Sipilän käyttämää kapitalisaatiosopimusta ei ole tarjolla Suomen lisäksi muualla EU:ssa kuin Ranskassa. Suomessa tämä tuotiin mahdolliseksi vuonna 2010 jostain ihmeen syystä tarjoten veroparatiisin maan sisällä varakkaille henkilöille. Vuoden 2010 jälkeen noin 12 miljardia omaisuutta on siirtynyt näihin kapitalisaatisopimuksiin verottajan ulottumattomiin. Miksi ihmeessä meillä on luotu tällainen mahdollisuus?

Siviilipalvelusta vapauttaminen luo epätasa-arvoa

Tuore hovioikeuden päätös vapautti siviilipalveluksesta kieltäytyneen. Tuomio perustui tasa-arvovaatimukseen. Jehovan todistajat eivät myöskään suorita palvelusta, jolleivat halua. Nyt vapautettu ei halunnut edes siviilipalvelukseen joistain omantunnon syistä. Hovioikeus vapautti miehen. Vääryys on vielä suurempi sodan aikana. Mikä velvollisuus muilla olisi näitä velvollisuuksia karttavia puolustaa henkensä kaupalla. Mielestäni ei mitään velvollisuutta.

Maataloustuen aktiivimalli

Ehdotan Keskustavetoiselle hallitukselle kannustavan politiikkansa jatkoksi maataloustuen aktiivimallia. Nythän keskeisiä ongelmia työttömien aktiivimallissa on se, että aktiivisuudestaan ja yrittämisestään huolimatta työtöntä kohtaa sanktio mikäli hän ei onnistu saamaan työtä tai pääse työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteeksi.

Tätä kannustamisen kulttuuria voisi myös laajentaa maataloustukiin. Mikäli maatalousyrittäjä ei onnistu tavoitteissaan voitaisiin leikata hänen maataloustuestaan 4,65%. Näin kannustettaisiin häntä aktiivisesti pääsemään satotavoitteiseensa.

Työministeri Lindströmin logiikka aktiivimallissa

Työministeri Lindströmin lausunto STT:lle herättää kummastusta epäloogisuudellaan ja kertoo paljon siitä, kuinka huonosti tätä lakia aktiivimallista on oikein valmisteltu. Laki on jo voimassa ja työttömän pitäisi osata toimia sen mukaisesti, mutta ministeriö vielä miettii tulkintoja ja ohjeita maksatukseen - mielestäni työttömän oikeusturvakaan ei toteudu tällä hetkellä.

Tarkastellaan työministerin toteamuksia STT:lle:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä